Se oli kirkas ja iloinen päivä, ja olin ainoa nauttimassa hauskaa huoneessani, mutta sitten näin jotain outoa lattialla. Se oli iso laatikko, ja se näytti olevan yhtä tuhkimusta! Joten täynnä uteliaisuutta ja innostusta. Mitä tässä laatikossa oli, ihmettelin? Sydän pyörrettäisi innosta kun otin hitaita askelia kohti sitä. Onko arvoituksen piilossa tässä laatikossa?
Avasin laatikon peitsen erittäin huolellisesti, jotta en olisi rikkonut sitä. Jos katsoin sisään, jäin vaikuttuneeksi useista ainutlaatuisista tavaroista. Joitain kirjoja oli tummennettuja värisiä peitekuvissaan, yksi oli pieni puu-keilo, joka näytti kauniselta, ja toinen oli kirkkaasti lankkuava avain, joka pilkkui valossa. Se oli hieman kuin se kokemus muuttuisi tarinaksi, jonka halusin kertoa kirjassa. Halusin tietää enemmän näistä esineistä ja siitä, miten ne päätyivät laatikkoon.
Kokeiluinen, päätin hypätä laatikkoon hieman syvemmälle. Siellä oli joitakin vanhoja kirjoja, joissa oli keltuneet sivut ja käytettyjä reunia, kun avasin ne. Se teki minusta tietoisena siitä, kuinka vanhoja nämä kirjat olivat, vanhempia kuin minä! Opin myös, että puoliso lelu oli muodoltaan venettä. Se oli maalattu kirkkaasti siniseksi ja valkoiseksi niiden lipun väreiksi, ja sillä oli jopa pieni lippu, joka kaatoi ylhäällä. Silmät hetkeksi kiinni, kuvittelin veneen navigoivan suuren, fiktioisen meren kautta kohti kiehtovia retkityksiä. Lopulta otin kirkkaan avaimen. Se näytti olevan messinkiä, ja sillä oli pitkä, kapea kynsä. En voinut estää itseäni ajattelemaan, minkälaiseen lukkuun se sopisi. Mitä salaisuuksia avaimet pitivät haudatuina?
Tämä ei kuitenkaan ollut tavallinen laatikko; ei, tämä laatikko oli muuttunut yhdeksi suureksi arvoituudeksi, ja tunsin itseni detektiksi, jonka tehtävänä oli purkaa salakoodi. Tällöin jotain heräsi sileni! Näin pieniä mustia merkkejä laatikon pohjassa. Ne olivat muotoiltuja kuin jalanjälkiä! Katsoin niitä ja ihmettelin, mitä ne voivat tarkoittaa. Sitten minua kohtasi ajatus. Ovet olivat jo kauan sitten lukitsut, mutta muistin salaisesta kulujärjestelmästä, jonka olin lukenut lempimani seikkailukirjasta. Tarinan hahmo seurasi jalanjälkien jälkiä löytääkseen sisäänkäynnin. Ehkä tämä pieni jalanjälki oli merkki unohtuneesta tiestä, joka oli jo kauan sitten hylätty.
Päätin selvittää, mitä laatikko teki lattialla. Joten avasin kaiken uudelleen ja etsin toista vihjettä. Kun tutkisin vanhoja kirjoja ja puutaista leluja, huomasin yhtäkkiä jotain outoa. Kirja oli merkitty paperin palan kanssa. Paperilla oli käsinkirjoitettuja muistiinpanoja ja erittäin outoa piirrosta. Se oli kartta! Siellä oli kuva kartasta, jossa polku kieräsi metsän läpi, ja keskellä oli iso X. Se näytti täsmälleen aarteiden kartalta!
Ilottuvuus kukoisteli sisälläni. Tämä oli kartta, jonka tiesin olevan seuraamisen arvoinen salaisen polun löytämiseksi. Otin laatikon, jossa oli kaikki asioimme, ja ruiskuin ulos. Olin valmis avontarpeeseen! Menin kohti metsien reunaa ja seurasin maaston polkua kartalla. Juoksin pitkin korkeita puuja ja tiheitä partaavia, kunnes näin X:n etäisyydessä. Olin iloisena unelmoinut mahdottomia korkeita unelmia. Mitä odottaisi minua tämän aarteiden etsintäretken lopussa?
Lopulta saavuin paikalle, jossa X oli, ja siellä löysin suuren kiven maassa. Pyyhin sen puhdas ja katsoin lähemmin, ja ikivanha näin pieni aukon maassa. Se näytti olevan salaisen oven! Avasin oven hitaasti ja laskin tummessa. Kun menin alas, huomasin olevani pienen tunnelin sisällä, ja loin kaukaalta epämääräisen valon.
